9-11.8.2019
Kello oli 5.30, kun nousin sängystä ja rupesin innolla valmistautumaan kuluvaan päivään. Enää yksi 8 tunnin työpäivä oli minun ja viikonlopun vaelluksen välissä, eikä mikään voinut lannistaa tunnelmaa.
...
Tasan neljältä kaarroin Keravan juna-asemalle, nappasin pojat kyytiin, kierros Järvenpään kautta ja nokka kohti Repoveden kansallispuistoa.
(Olhavavuori)
Oltiin perillä siinä seiskan jälkeen ja lähdettiin talsimaan ekalle yöpaikalle. Matkaa oli n. 6km, joka Lucan mukaan menisi tuntiin (hyvin optimistinen ajatus), mutta koska mukana oli yksi noviisi, ja itse raahasin mahaa mukana, matkaan meni lopulta se pari tuntia.
(huomatkaa Lucan jäätävä olkapää)
Kirnukankaan laavulla oli jo venäläinen retkikunta puuhailemassa jotain nuotiolla, mutta tajusivat siirtyä syrjempään, kun meidän porukka rupesi kokkailemaan. Innokkaimmat kävivät myös uimassa (kastautumassa) viereisessä suolammessa, olihan sitä jo matkalla vähän hikoiltukin.
Minä jaoin laavun Saskan kanssa, Marko nukkui teltassa, ja Luca testaili pelkän tarpin alla nukkumista. Illan pimetessä ympäriltä kantautui tasainen kuorsaus.
(teltta suorastaan lentää paikoilleen)
(ekan aamun luksusmunat)
Olin kantanut muutaman kananmunan ekaa aamua varten, ja oli kyllä aika luksusta syödä munia ruisleivän ja kahvin kyytipojaksi. Aika rauhassa syötiin aamupalat ja laitettiin leiri kasaan. Lähdettiin taapertamaan kohti seuraavaa yöpaikkaa, eli Katajajärven teltta-aluetta. Pysähtelimme monesti nauttimaan eväitä, ja vauhti muutenkin pysyi ihan maltillisena, tällä kertaa Lucakaan ei lähtenyt juoksemaan edellä. Vauhti oli itseasiassa niinkin verkkainen, että ehdin Olhavalla jopa ottamaan ruokanokoset varvikossa.
Saavuimme Katajajärvelle hyvissä ajoin, ja jokainen rupesi etsimään sopivaa paikkaa omalle majoitteelle. Minä ja Marko jäätiin kuorsaajina yhteen nurkkaan, sopivasti puoliksi polulle, kun taas Luca ja Saska löysivät omat rauhaisat sopukkansa ympäröivästä metsästä.
Venäläinen isä ja poika paistoivat nuotiolla kanaa ja paprikoita, joka tuoksui niin hyvältä. Itselläni oli vaan kämäsiä nuudeleita ja jotain soijasuikaleita illallisena. Ruokakateus on pahinta aina nimenomaan vaelluksilla.
Reissun toinen ja viimeinen ilta oli tullut päätökseensä kun kömmin riippumattoon nukkumaan. Muut jäivät vielä hetkeksi pelaamaan korttia.
(Marko oli ihme vesipeto)
(Etsi 2 kiipeilijää)
(oli soitettava kotiin, että pärjääkö ne nyt varmasti ilman minua...)
Nukuin kyllä niin hyvin! Kaikki taisi herätä vasta yhdeksän jälkeen, ja aika pian kun aamupalat oli saatu valmistettua, alkoi sataa. Onneksi olin illalla asettanut tarpin hyvin riippumaton päälle, niin pystyin vain mennä mattoon sateelta suojaan istuskelemaan ja syömään aamupalaa. Vesisateen saattelemana purimme leirin ja lähdimme kävelemään kohti reissun loppua.
Pyrimme seuraamaan Kaakkurinkierrosta, joka kulkee kansallispuiston reunoja pitkin, mutta vähän ennen Lapinsalmen entistä riippusiltaa "eksyimme" reitiltä. Ei kyllä rehellisesti sanottuna haitannut, jäipähän joku vittumainen nousu ja 2km kävelemättä! Oli jalat jo aika väsyneet.
(romahtaneen riippusillan takia Lapinsalmella oli venekuljetus)
Se oli siinä.
Reissun lopullinen saldo oli 24km.
Itse tykkäsin reissusta kovasti, ja samalla poppoolla lähden mielelläni uudellekin vaellukselle.
...
Tasan neljältä kaarroin Keravan juna-asemalle, nappasin pojat kyytiin, kierros Järvenpään kautta ja nokka kohti Repoveden kansallispuistoa.
Oltiin perillä siinä seiskan jälkeen ja lähdettiin talsimaan ekalle yöpaikalle. Matkaa oli n. 6km, joka Lucan mukaan menisi tuntiin (hyvin optimistinen ajatus), mutta koska mukana oli yksi noviisi, ja itse raahasin mahaa mukana, matkaan meni lopulta se pari tuntia.
Kirnukankaan laavulla oli jo venäläinen retkikunta puuhailemassa jotain nuotiolla, mutta tajusivat siirtyä syrjempään, kun meidän porukka rupesi kokkailemaan. Innokkaimmat kävivät myös uimassa (kastautumassa) viereisessä suolammessa, olihan sitä jo matkalla vähän hikoiltukin.
Minä jaoin laavun Saskan kanssa, Marko nukkui teltassa, ja Luca testaili pelkän tarpin alla nukkumista. Illan pimetessä ympäriltä kantautui tasainen kuorsaus.
Olin kantanut muutaman kananmunan ekaa aamua varten, ja oli kyllä aika luksusta syödä munia ruisleivän ja kahvin kyytipojaksi. Aika rauhassa syötiin aamupalat ja laitettiin leiri kasaan. Lähdettiin taapertamaan kohti seuraavaa yöpaikkaa, eli Katajajärven teltta-aluetta. Pysähtelimme monesti nauttimaan eväitä, ja vauhti muutenkin pysyi ihan maltillisena, tällä kertaa Lucakaan ei lähtenyt juoksemaan edellä. Vauhti oli itseasiassa niinkin verkkainen, että ehdin Olhavalla jopa ottamaan ruokanokoset varvikossa.
Saavuimme Katajajärvelle hyvissä ajoin, ja jokainen rupesi etsimään sopivaa paikkaa omalle majoitteelle. Minä ja Marko jäätiin kuorsaajina yhteen nurkkaan, sopivasti puoliksi polulle, kun taas Luca ja Saska löysivät omat rauhaisat sopukkansa ympäröivästä metsästä.
Venäläinen isä ja poika paistoivat nuotiolla kanaa ja paprikoita, joka tuoksui niin hyvältä. Itselläni oli vaan kämäsiä nuudeleita ja jotain soijasuikaleita illallisena. Ruokakateus on pahinta aina nimenomaan vaelluksilla.
Reissun toinen ja viimeinen ilta oli tullut päätökseensä kun kömmin riippumattoon nukkumaan. Muut jäivät vielä hetkeksi pelaamaan korttia.
Nukuin kyllä niin hyvin! Kaikki taisi herätä vasta yhdeksän jälkeen, ja aika pian kun aamupalat oli saatu valmistettua, alkoi sataa. Onneksi olin illalla asettanut tarpin hyvin riippumaton päälle, niin pystyin vain mennä mattoon sateelta suojaan istuskelemaan ja syömään aamupalaa. Vesisateen saattelemana purimme leirin ja lähdimme kävelemään kohti reissun loppua.
Pyrimme seuraamaan Kaakkurinkierrosta, joka kulkee kansallispuiston reunoja pitkin, mutta vähän ennen Lapinsalmen entistä riippusiltaa "eksyimme" reitiltä. Ei kyllä rehellisesti sanottuna haitannut, jäipähän joku vittumainen nousu ja 2km kävelemättä! Oli jalat jo aika väsyneet.
Se oli siinä.
Reissun lopullinen saldo oli 24km.
Itse tykkäsin reissusta kovasti, ja samalla poppoolla lähden mielelläni uudellekin vaellukselle.
